Bussimatka kesti sen 22 tuntia Limasta Cuzcoon, mutta se ei silti liikaa haitannut. Cruz del Sur -yhtion auto oli moderni ja meilla kavi alyttoman hyva tuuri paikoissa: toisessa kerroksessa paikat 1 ja 2 - edessamme oli esteeton nakyma isosta ikkunasta. Reissun jarjestaneen yrityksen tyyppi oli sanonut, etta aamulla auringon noustessa avautuvat maisemat ovat upeat eika han todellakaan yhtaan liioitellut. Aluksi maisema noin kuuden maissa aamulla oli karun nakoista kiviaavikkoa, jossa siella taalla oli pienia majoja ja laama-aitauksia. Kun sitten aloimme laskeutua alemmas ja vihreyden maara kasvoi, olivat maisemat entista upeammat. Jyrkkia vuorenrinteita, tunturipuroja ja syvia laaksoja noin kahdeksan tunnin ajan. Siella taalla oli sikoja, lampaita, lehmia, aaseja, hevosia, koiria ja kanoja seka paikallisia ihmisia. Korkeuserojen vaihtuminen tuntui paineena paan sisalla, mutta muutamia pahoinvointikohtauksia lukuunottamatta oli matkustaminen mukavaa. Nakoaloihin kuitenkin turtui tuntien matkan aikana ja valilla huomasi tuijottavansa tylsaa leffaa bussin huonolaatuiselta naytolta.
Limaan verrattuna Cuzco avautui eteemme aivan erilaisena: matalia rakennuksia ja kapeita katuja vuorien ymparoimana. Meita oli asemalla vastassa kyltilla varustettu nainen, joka ei pahemmin englantia puhunut. Hostelli on ihan jees, lamminta vetta tulee eika sita oikein muuta osatakaan vaatia. Illalla kaytiin lahettamassa kaverimme markapuku, joka oli unohtunut reppuumme muuton yhteydessa. Inkerin taytyy paasta surffaamaan! Haahuiltiin etsimassa ruokapaikkaa, mutta vastaan ei tullut kuin paikallisten omia ravintoloita. Vaikka kuinka paljon olisikin tehnyt mieli paasta maistamaan uusia herkkuja, ajateltiin pelailla hieman varman paalle ja valita hieman tyyriimpi paikka. Vatsatauti ja vaellus ei kuulosta kivalta yhdistelmalta. Nautaa parilalla oli erittain herkullista, muita matkailijoita ei ollut ja maksoi alle kolme dollaria.
Aino herasi aamuyosta vatsan sekoiluun ja sai myos vessareissulta elamansa pahimman paansaryn. Jonkinlaista vuoristo- ja vatsatautia kummallakin havaittavissa siis. Aamulla herattiin hitaasti, pestiin pikkupyykit ja vietiin paidat naapurissa olleeseen pesulaan, josta saamme ne haettua viela tana iltana. Tata kirjoittaessamme istumme siis nettikahvilassa ja odottelemme huomista Salkantay-trekin alkamista. Se on vaihtoehto kuuluisimmalle Inka Trailille, joka muutenkin oli aikoja sitten varattu tayteen. Luettiin myos muiden matkailijoiden kertomuksia Salkantaysta ja nyt Ainoa pelottaa. Ensimmaisena paivana ilmeisesti tiedossa 30 kilometria kavelya korkealla paansaryn ja vatsan vaivatessa. Janskattaa. Onneksi sentaan meidan taytyy kantaa vain omat tavaramme, kaikki muu kulkee hevosten selassa. Nyt pitaisi etsia aamupalapaikka ja toivoa etta se pysyy myos sisalla. Seuraavan kerran ilmoitellaan vajaan viikon paasta.
Limaan verrattuna Cuzco avautui eteemme aivan erilaisena: matalia rakennuksia ja kapeita katuja vuorien ymparoimana. Meita oli asemalla vastassa kyltilla varustettu nainen, joka ei pahemmin englantia puhunut. Hostelli on ihan jees, lamminta vetta tulee eika sita oikein muuta osatakaan vaatia. Illalla kaytiin lahettamassa kaverimme markapuku, joka oli unohtunut reppuumme muuton yhteydessa. Inkerin taytyy paasta surffaamaan! Haahuiltiin etsimassa ruokapaikkaa, mutta vastaan ei tullut kuin paikallisten omia ravintoloita. Vaikka kuinka paljon olisikin tehnyt mieli paasta maistamaan uusia herkkuja, ajateltiin pelailla hieman varman paalle ja valita hieman tyyriimpi paikka. Vatsatauti ja vaellus ei kuulosta kivalta yhdistelmalta. Nautaa parilalla oli erittain herkullista, muita matkailijoita ei ollut ja maksoi alle kolme dollaria.
Aino herasi aamuyosta vatsan sekoiluun ja sai myos vessareissulta elamansa pahimman paansaryn. Jonkinlaista vuoristo- ja vatsatautia kummallakin havaittavissa siis. Aamulla herattiin hitaasti, pestiin pikkupyykit ja vietiin paidat naapurissa olleeseen pesulaan, josta saamme ne haettua viela tana iltana. Tata kirjoittaessamme istumme siis nettikahvilassa ja odottelemme huomista Salkantay-trekin alkamista. Se on vaihtoehto kuuluisimmalle Inka Trailille, joka muutenkin oli aikoja sitten varattu tayteen. Luettiin myos muiden matkailijoiden kertomuksia Salkantaysta ja nyt Ainoa pelottaa. Ensimmaisena paivana ilmeisesti tiedossa 30 kilometria kavelya korkealla paansaryn ja vatsan vaivatessa. Janskattaa. Onneksi sentaan meidan taytyy kantaa vain omat tavaramme, kaikki muu kulkee hevosten selassa. Nyt pitaisi etsia aamupalapaikka ja toivoa etta se pysyy myos sisalla. Seuraavan kerran ilmoitellaan vajaan viikon paasta.
työ laitoitte jo edellisen blogimerkinnän loppuun että ilmoittelette seuraavan kerran vajaan viikon päästä :-------D
VastaaPoistano, 2 päivää on kyllä kiitettävän vajaa viikko!
Mikä ainoa pelottaa siinä reitissä, onko se hurjan rankka vai hirmu vaarallinen? :----o
kertokaa sitten miten kävi jos selviätte sieltä ehjin nahoin pois!